Kilpailuta laina ilman velvotteita | Rahoitu.fi

Kilpailuta lainasi ilman velvoitteita

Lainojen yhteydessä puhutaan aina paljon lainojen kilpailuttamisesta. Lainojen kilpailuttaminen oli ennen vaivalloista ja aikaa vievää, mutta tänä päivänä internetissä olevien tarjoajien ansiosta, on mahdollista saada useampia lainatarjouksia tekemällä vain yhden hakemuksen. Joten lainojen kilpailuttaminen on helppoa ja nopeaa. Hakemuksen tekeminen lainojen kilpailuttamiseksi ei sido hakijaa mihinkään, vaan hän voi rauhassa miettiä tarjousten saamisen jälkeen valitseeko hän jonkun niistä vai jättääkö hän ottamatta lainaa. Oli kyse sitten pienemmästä lainasta äkilliseen tarpeeseen tai suuremmasta lainasta jo kauan aikaa mielessä pyörineeseen tarkoitukseen, kilpailutus kannattaa, sillä silloin saa täysin yksilöllisiä tarjouksia eri lainantarjoajilta.



Miksi lainat kannattaa kilpailuttaa?

Saattaa tuntua helpolta valita vain ensimmäinen laina, joka nettihaulla tulee eteen. Näin ei kuitenkaan kannata tehdä, sillä se saattaa olla kallis laina. Lainojen kilpailutuksella voi saada useita eri lainatarjouksia ja säästää todella paljon rahaa. Lainat kannattaa aina kilpailuttaa, jos on tarvetta lisärahoitukselle ulkopuoliselta taholta johonkin tiettyyn tarkoitukseen

Kilpailuta lainat

Tämä tarkoitus voi olla mikä vain, kodin pintaremontti, auton remontti tai vaihto, unelmien lomamatka tai häiden järjestäminen. Lainat kannattaa myös kilpailuttaa silloin, jos sinulla on useampi laina, joita lyhennät yhtä aikaa. Tällöin kannattaa hakea lainaa ja kilpailuttaa lainat yhdistelmälainaa varten, jolla maksaa pois kaikki muut lainat ja näin ollen maksaa kuukaudessa vain yhtä lyhennystä. Lainojen kilpailuttamisen suurin etu on se, että hakija saa yhdellä hakemuksella useampia lainatarjouksia, joista hän voi valita itselleen sen kaikkein sopivimman vaihtoehdon.

Monelle saattaa tulla yllätyksenä se, että luotokorttivelka voi olla huomattavasti kalliimpaa kuin käyttölaina, siksi luottokorttivelan maksaminen pois nopeasti on kannattavaa, ja sen voi tehdä kilpailuttamalla lainoja ja valitsemalla itselleen parhaan käyttölainan, jossa lainan korko on luottokortinvelan korkoa alhaisempi.

Pankeilla on omat ehtonsa, joiden perusteella he muun muassa laskevat lainan koron jokaiselle hakijalle henkilökohtaisesti, joten koroissakin voi olla eri tarjoajien välillä jonkin verran eroa.

Mitä on lainan kilpailutus?

Lähes jokainen varmaankin periaatteessa tietää, mitä lainojen kilpailuttaminen tarkoittaa, mutta monikaan ei ehkä tiedä sitä, miten helppoa se tänä päivänä on. Lainojen kilpailutuksella yritetään saada lainojen tarjoajilta mahdollisimman hyvä tarjous niillä lainakriteereillä, jotka hakija on antanut.

Näitä kriteereitä ovat lainan suuruus, lainan takaisinmaksuaika sekä kuukausilyhennyksen määrä. Näiden perusteella rahoituslaitokset tekevät hakijalle lainatarjouksen. Osa rahoituslaitoksista saattaa myös joissakin tapauksissa ilmoittaa, että annettujen kriteerien perusteella he eivät voi tehdä lainatarjousta. Annetuista lainatarjouksista hakija voi tehdä omia analyysejaan ja lainoja tarkasteltuaan ja ehdot luettuaan valita itselleen sopivimman vaihtoehdon. Yleensä valinta osuu edullisimpaan vaihtoehtoon.

Lainan kilpailutuksen tarkoituksena on saada mahdollisimman hyvä/edullinen lainatarjous useammalta eri lainantarjoajalta. Vielä ennen rahoituspalveluiden siirtymistä internetaikaan, hakijat saattoivat esittää toisen rahoituslaitoksen tarjouksen toiselle, yrittäessään saada tältä paremman tarjouksen. Tänä päivänä sellaiseen ei kuitenkaan ole tarvetta, sillä lainojen tarjoajat tietävät, että tarjouksia tulee useammalta eri taholta, joten he antavat yhdellä kertaa parhaan tarjouksensa, joka on laskettu hakijalle henkilökohtaisesti.

Miten lainan kilpailutus toimii?

Aikaisemmin lainojen kilpailuttaminen oli vaivalloista, ja siihen piti varata todella paljon aikaa, ja siihen ryhdyttiin vasta silloin, jos oltiin hakemassa isompaa lainaa, kuten asuntolainaa. Lainojen kilpailuttaminen on tehty tänä päivänä todella helpoksi. Kun hakija tekee Rahoitu.fi -palvelussa lainahakemuksen, lähetetään se samanaikaisesti kaikille palvelun kanssa yhteistyössä oleville rahoituslaitoksille.

Tämän jälkeen jokainen näistä ilmoittaa hakijalle haluavatko he tehdä hänelle lainatarjouksen vai eivät. Kaikki tehdyt lainatarjoukset näkee helposti allekkain, jolloin niitä on myös helppo verrata keskenään.
Rahoitu.fi -palvelun kautta kilpailuttaminen on helppoa ja nopeaa. Hakijan kannattaa kirjoittaa kaikki hakemukseen tarvittavat tiedot itselleen ylös ennen hakemuksen täyttämistä, tällöin hakemuksen täyttämiseen menee vain muutama minuutti, jonka jälkeen hakija on valmis vastaanottamaan lainatarjouksia usealta eri rahoituslaitokselta.

Moni saattaa epäröidä lainojen kilpailutuksen tekemistä, sillä he ajattelevat sen velvoittamaan heitä ottamaan lainaa. Näin ei kuitenkaan ole. Lainojen kilpailuttaminen ei velvoita hakijaa mihinkään. Joten, jos olet vasta harkitsemassa lainaa ja haluat vaikka vain saada selville sen, millainen laina sinulla on mahdollista saada, voit selvittää sen tekemällä lainojen kilpailutuksen. Lainojen kilpailutus on hakijalle myös aina ilmaista, siitä ei synny mitään kuluja.

Yhteistyökumppanit

TF Bank Laina
Lainasto
Bank Norwegian - a part of NOBA Bank Group
EuroLoan
Avida
Credigo
Lea bank
My Lender
Risicum FI
Alisa Pankki
Halino
Brocc
Morrow Bank
Laina.fi
GF Money
POP Pankki
Kaarnalaina
Resurs Bank
Svea
Bondora
Lainaamo
Instabank
Nordax Bank, osa NOBA Bank Groupia
Collector
Credit24
Bondora
Bigbank

Kuinka paljon lainan kilpailuttamisella voi säästää?

Pankeilla ja rahalaitoksilla on olemassa omat ehtonsa lainojen suhteen, joten lainatarjousten eroja on vaikea sanoa etukäteen, sillä se riippuu myös lainasummasta ja yleisestä elämäntilanteestasi pankkien ja rahalaitosten silmissä. Säästö voi kuitenkin olla satoja euroja.

Suomalaiset ovat viime vuosien aikana huomanneet sen, että omasta pankista ei välttämättä saa alhaisinta vuosikorkoa käyttöluotolle. Tavallisessa pankkilainassa lainan avausmaksu on yleensä paljon suurempi kuin vakuudettomassa lainassa. Lainatarjouksia tarkastellessa kannattaa kiinnittää enemmän huomiota juuri vuosikorkoon kuin lainan nimelliskorkoon. Todellinen vuosikorko kertoo lainan kokonaiskustannukset, sillä vuosikorko sisältää kaikki lainaan sisältyvät mahdolliset kulut, kuten avausmaksun, mahdollisen tilinhoitomaksun, jne. Nimelliskorkoon sisältyy vain lainan marginaalin ja viitekoron, joten se ei anna kokonaiskuvaa lainasta. Korko on yleensä pienempi mitä suuremmasta lainasta on kyse.

Toinen hyvä indikaattori on takaisinmaksettava summa. Näissä saattaa olla suuriakin eroja lainantarjoajien välillä. Esimerkiksi 10 000 euron lainassa takaisinmaksettava summa voi vaihdella välillä 13 000 – 21 000 €.
Tässä kannattaa miettiä sitä, millaisen säästön voi saada kilpailuttamalla lainat yhdistelmälainan saamiseksi. Jos sinulla on esimerkiksi neljä eri lainaa, joista jokaisesta lyhennät 200 € kuukaudessa, eli yhteensä 800 €; ottamalla yhdistelmälainan, valitsemalla sen kuukausilyhennykseksi 300 €, säästöä entiseen verrattuna tulee 500 € kuukaudessa, eli 6000 € kuukaudessa. Se on todella iso summa rahaa laitettavaksi vaikka säästöön. Lainojen kilpailuttamisella voi siis saavuttaa todella suuria säästöjä ja helpottaa omaa talouttaan.

Yksi asia, mikä myös kannattaa huomioida on se, että perinteisessä vakuudellisessa kulutusluotossa lyhennysvapaiden kuukausien pitämisestä laskutetaan yleensä noin 100 euroa. Vakuudettomien kulutusluottojen kohdalla lainan ehdoissa määritellään se, kuinka monta lyhennysvapaata kuukautta henkilöllä on mahdollista pitää vuoden aikana ilman lisäkuluja. Se on yleensä 1 - 2 kuukautta ja nämä kuukaudet eivät saa olla perättäisiä kuukausia.

Joten lainojen vertailu voi siis olla hyvä keino saada aikaan todella paljon säästöä, sillä erilaisia lainoihin liittyviä kuluja on todella paljon, varsinkin jos vertailussa vastakkain on vakuudellinen laina ja laina ilman vakuuksia. Rahoitu.fi -palvelu voi auttaa sinua säästämään lainakuluissasi kilpailuttamalla lainat sinun puolestasi. Vertaa lainoja ja totea itse, miten paljon voit säästää.

Lainojen kilpailuttaminen Rahoitu.fi -palvelun kautta

Rahoitu.fi -palvelun kautta luotonvertailu ei ole aikaa vievää tai vaivalloista - verkkosivultamme löytyvä laskuri auttaa alkuun jo tänään. Vain yksi hakemus riittää, anna meidän hoitaa loput. Meille on tärkeää että vertailu on sinulle maksutonta, me saamme palkkiomme erikseen pankeilta.

Palvelumme on rakennettu löytämään juuri sinulle paras edullinen kulutusluotto, tarvitsit sitä sitten mihin tarkoitukseen tahansa. Toimimme puolueettomasti yhteistyökumppaneidemme lainatarjouksia vertaillen. Emme suosi tiettyjä luotontarjoajia vaan järjestelmämme etsii juuri sinun elämääsi järkevintä, ehdoiltaan edullisinta ratkaisua tarjousten joukosta.

Rahoitu.fi toimii vain tunnettujen ja vakavaraisten, Suomen Finanssivalvonnan hyväksymien yhteistyökumppanien kanssa. Riippumatta siitä, onko haaveesi pieni tai vähän suurempikin - luottotarjousten vertailu kannattaa. Vertailu kannattaa sillä luotontarjoajien korko, sekä muut ehdot samansuuruiselle kulutusluotoille saattavat vaihdella merkittävästi. Lisäksi verkossa toimii hyvin monenlaisia toimijoita sekä yrittäjiä.

*) Esimerkki lainan kustannuksista: luoton ollessa 10.000 € ja takaisinmaksuajan 5 vuotta on kuukausierä 232,5 €. Kuukausierä sisältää 5 € kuukausittaisen laskutuslisän ja 90 € avausmaksun. Lainan kokonaiskustannus on tällöin 13 951 €. Nimelliskorko on 12,60 % ja todellinen vuosikorko 14,9 %.
Luotonmyöntäjät tekevät lainatarjouksen asiakaskohtaiseen arvioon perustuen. Tarjottava todellinen vuosikorko voi vaihdella välillä minimissään 4,5 % ja maksimissaan 30,6 %. Tarjottava laina-aika vaihtelee 1-15 vuoden välillä. Tarjottavat lainasummat ovat 2000 € - 60.000 € ja tarjottu lainasumma voi olla pienempi tai suurempi kuin haettu lainasumma. Tarjottava nimelliskorko on maksimissaan 20 % ja lainaan liittyvät muut kulut vuodessa maksimissaan joko 150 euroa tai 3,65 % lainasummasta, sen mukaan kumpi on pienempi.